Euroopan turvallisuushaasteet ovat saaneet Saksan kääntämään aiemman budjettikurilinjansa myös EU:ssa. Asia kuitenkin jakaa ...
Uusien henkilöautojen rekisteröinnit laskivat edelleen alkuvuodesta. ”Autoverotuottoa tärkeämpi tulonlähde valtiolle on ...
Oppositiopoliitikot vaativat nyt ministeri Mari Rantasta vastuuseen, kun yhdenvertaisuusvaltuutettu on todennut ...
Sudet herättävät nyt kovaa huolta ympäri Suomea. Vihreiden kansanedustajan mielestä hallitus haluaa sallia suurpetojen ...
Rakentamisen alamäki alkaa pönkittää vuokrakotien kysyntää tänä vuonna, Suomen Vuokranantajat ja Vuokraovi.com arvioivat.
Neuvottelutuloksen hyväksyminen tarkoittaa, että kaupan alalle julistettu ylityökielto, vuoronvaihtokielto ja tilapäisten ...
”Suomen puolustus vaatii tällä hetkellä enemmän, koska meidän uhka-arvio on sen kaltainen ja pysyvä. Sen lisäksi tiedämme, ...
Tarinoihin erikoistunut tutkija Maria Mäkelä kertoo Uutispodcastissa pettyneensä ”keski-ikäisten ihmisten medialukutaitoon”.
Demokraateilta nähtiin ankaraa protestointia, kun Trump piti puheen kongressille. Trump kertoi muun muassa Zelenskyin ...
Maan kolmanneksi suurin pankki leikkaa ennustettaan ja pelkää, että Suomen talous elpyy vain hitaasti vuoden 2025 ...
Vance oli ottanut Pariisin mukaan vaimonsa ja kolme lastaan. Hän kantoi pientä tytärtään sylissään tervehtiessään kentälle ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results