VR kertoo, että kyseessä on pohjoismaisen huoltovarmuuden kannalta merkittävä kehityshanke, sillä vaunuhankinta mahdollistaa ...
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa sitä, että Väylävirasto hakee rahoitustukea Verkkojen Eurooppa ...
Rahan ansiosta yhtiö pystyy hyödyntämään tekoälyä entistä paremmin. Se tekee myös yhteistyötä Yhdysvaltain armeijan kanssa.
Rakennusyhtiö YIT on sopinut Hitachi Energyn kanssa uuden tuotanto- ja teknologiakeskuksen rakentamisesta Vikbyn ...
Viime viikolla venäläiset Telegram-kanavat julkistivat videon, jossa valokuitukaapelilla ohjattavat fpv-dronet käyvät ...
Tornion Röyttään Outokummun terästehtaan alueelle on alettu rakentaa syksyllä 2024 sähkövoimalaitosta, joka on lajissaan ...
Maatalouden lannoitteissa käytettävä ammoniakki tuottaa valtavat päästöt, kun se valmistetaan fossiilisesta vedystä.
Sähkön vuorokausimarkkinat siirtyvät Suomessa ja muualla Euroopassa 15 minuutin kaupankäyntijaksoon kesäkuussa 2025. Suomen ...
Ikea on suunnitellut Helsingin Koivusaareen kokonaisuutta, johon kuuluivat Ikea-tavaratalo, hotelli ja muita kaupallisen ...
Rakennusmestari Marit Sivén on 26 vuoden aikana nähnyt, mikä suomalaisessa rakentamisessa on pielessä. Hän kertoo, millaisia ...
Turun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten tavanomaiset puhdistusaineet vaikuttavat aurinkopaneelilasin kykyyn ...
Autoilun murros pakottaa perinteiset valmistajat radikaaleihin tekoihin. Huhut Nissanin ja Hondan yhdistymisestä kiihtyvät ...